Taivas on kuulas ja asfalttia peittää pitsinen lumikerros. Taivaanrannan vaaleanpunainen häivähdys maalaa maiseman pakkasen kiristämäksi, Nelli vetää pienten mustien sydänten täplittämiä sukkahousuja ylemmäs ja palelee auton viileää kangasverhoilua vasten. Heli katsoo häntä taustapeilistä yhtä huolellisesti kiharrettuna ja punattuna kuin aina. Isän pikkusiskolla on punainen villakangastakki ja musta baskeri ja hänen poskeensa painuu hymykuoppa suupielten kääntyessä arasti ylöspäin. Nelli ei edes yritä hymyillä takaisin, hän kääntää katseensa ulos sivuikkunasta. Puut ovat kuin siluetteja itsestään, mustia ja pyörryttävän korkeita.
Matka on aika pitkä ja puolimatkassa auringonsäteet tavoittavat pienen keltaisen auton, joka kiitää yksin routaisia sorateitä kuusikkojen ja lehdettömien koivujen ohitse. Nelli katselee haalistuvia arpia laihoissa reisissään. Hänellä on ruma olo. Helin vanha mekko on laventelinsininen, sydämen muotoinen pääntie jatkuu hienona pitsinä solisluiden alle ja käsivarsien ylitse ranteisiin. Nellin kupariset hiukset on koottu korkealle nutturalle jota kiertää pikkuinen palmikko.
Siitä on kulunut viikko. Nelli on maalannut kasvoihinsa väriä poskipunasiveltimellä ja luomiinsa hopeista ja hailakansinistä pölyä, jota kissansilmärajaukset ja siistit ripsivärit korostavat. Kuulokkeista tulvii Courtney Loven ääni. Hän kuuntelee Nirvanan biisejä Kurtin vaimon laulamana, naisääni muistuttaa aavistuksen verran äidin ääntä ja Nellistä tuntuu kuin hän olisi turvassa. Sora muuttuu sileäksi, jäänsuutelemaksi asfaltiksi ja kaupungin keltaiset valot tavoittelevat autoa. Kello on liian vähän, ei edes kahdeksaa, ja juhla alkaa vasta puoli yhdeksältä.
"Käydään syömässä jotain", Heli toteaa ja kääntää auton parkkiin kahvilan edustalle. Maali hilseilee puutalon seinistä, Nelli kävi täällä viimeksi tavatessaan Ansan. Seinillä on yhä pehmeällä lyijykynällä piirrettyjä kissatauluja. He asettavat takkinsa tuolien selkänojille pöytään, jonka lyhyempiä jalkoja on korotettu Tolkienin tiiliskivimäisillä kirjoilla.
"Noi mustikkapannukakut näyttää hyviltä", Heli hymyilee ja hänen valkoisen puseronsa hihansuusta vilahtaa kaistale tatuoitua, ehjää ihoa. Nelli hymyilee pakotetusti takaisin. Häntä kuvottaa ajatellakaan ruokaa, joten hän katselee vitriinejä muka pohtivasti ja valikoi sitten parhaan teelaadun.
"Mä taidan ottaa vaan teetä."
"Eli kaks... -- hmm, sittenkin kolme mustikkapannukakkua ja tosi iso kuppi teetä", Heli jää rupattelemaan vasenta jalkaansa ontuvan miehen kanssa.
Nelli istuu pyöreällä tuolilla ja katselee kuinka miehen suu kiristyy hymyyn, hänen suunsa ympärille leviää pieniä naururyppyjä ja hymyilevät silmät siristyvät. Ihan kuin mummolla, silloin kun Nelli oli pieni. He asuivat äidin kanssa vähän aikaa mummolassa. Siitä on jo kauan, nykyään mummo asuu pienessä kerrostalokaksiossa ja keksii jatkuvasti jotakin uutta pelättävää. Nelliä puistattaa, kun hän ajattelee tulevaisuuttaan samanlaisena yksinäisenä vanhuksena, joka pelkää jopa postinkantajaa ja kahvinkeittimen ääntä.
"Nelli kulta sun pitäis syödä jotain. Ottaisit edes yhen palan tätä pannukakkua."
Hän puristaa sormillaan säröreunaista isoa mukia, särpii teetä vältellen tätinsä pyytävää katsetta. Kello on jo viisitoista yli, Nelli yrittää niellä enemmän kerrallaan mutta häntä alkaa kuvottaa. Heli huokaisee ja työntää viimeisetkin riekaleet amerikkalaisista mustikkapannukakuista suuhunsa. He nousevat, pukevat takit ylleen ja ilosilmäinen mies luo Nelliin pahoittelevan silmäyksen, kun heidän katseensa kohtaavat. Nelliä alkaa kiukuttaa, ei hän kaipaa sääliä joltakin kahvilan työntekijältä vaikka mukiin jäikin reilusti yli puolet. Hän räpyttelee ärtymyksen kyyneleet silmistään ja istuu takapenkille.
Muutamat tytöt osoittelevat Nelliä ja supisevat keskenään, kun hän kävelee koulun aulan poikki jumppasaliin. Täti ei ole enää hänen turvanaan, Heli ajoi pois pienellä keltaisella Kuplallaan. He ovat sopineet, että Ainon ja Ansan vanhemmat hakevat heidät kaikki, Heli vei jo Nellin tavarat kaksosten luo. Hän viettää ainakin muutaman päivän salaseura Kvintetto femin kanssa, matkustaa sitten bussilla takaisin Helin luo. Kukaan ei vielä tiedä mitä loman jälkeen tehdään. Ehkä Nelli pääsee isän kanssa kotiin ja voi jatkaa koulua Ainon, Ansan, Taimin ja Siirin kanssa. Tai sitten ei. Hän riisuu takkinsa salin ulkopuolelle ja pujottautuu sisään avonaisista pariovista, jotka tuntuvat imevän toinen toistaan laittautuneempia oppilaita sisäänsä.
Salissa on paljon mekkoihin pukeutuneita tyttöjä, jotka keimailevat itseään pidemmille suituille ja hyvinpukeutuneille pojille, supattelevat tai osoittelevat. Nelli haravoi tuolirivejä katseellaan vähän ahdistuneena parfyymien kakofoniasta ja suorista katseista. Hän löytää tutut kasvot ja kiertää pari massiivista seiskaluokkalaisten ryhmää.
Kaksosten ja Taimin vieressä on kolme tyhjää paikkaa, Otso supisee Manun korvaan ja Taimi jättää Ainon poskeen kevyen huulipunajäljen. Nelli pujottelee muiden ysiluokkalaisten ohitse. Hän istahtaa tuolille ja kietaisee kätensä lähimpänä istuvan Taimin kaulaan. Kun he irroittautuvat toisistaan, sali on hämärtynyt ja Taimin silmät kiiltävät kyyneleistä, joita hän räpyttelee rajusti pois.
Juuri kun Nelli aikoo kysyä missä Siiri viivyttelee, puheensorina lakkaa kuin seinään ja jumppasalin punaiset samettiverhot rullautuvat kirskahtaen sivuun. Aika monen leuka loksahtaa, kun matalasti korotetulla lavalla eivät seisokaan kaikkien olettamat kympin oppilas ja urheilijatyttö Emmi Mäenpää ja tämän iänikuinen jääkiekkoilijapoikaystävä Juuso Pohjalainen.
Sen sijaan mikrofonia pitelee palmikkosukkiksiin, keinonahkaiseen kellohelmahameeseen ja batman-paitaan pukeutunut Siiri. Siirin mustat, lähes olkamittaisiksi venähtäneet hiukset on kiharrettu korkkiruuveiksi ja huulissa on violettia punaa. Nelliä alkaa hihityttää, kun hän huomaa joidenkin ilmeet. Mutta hänen suunsa on loksahtaa auki kun Siirin takaa kävelee, hänkin batman-paitaan pukeutunut, Emil.
"Tervetuloa Tuomaan yläasteen joulujuhlaan", Emilin ääni kaikuu mikrofonista salin takimmaiseenkin nurkkaan. Siiri kipristelee varpaitaan ja laskee mikrofonin oman suunsa tasolle. He kertovat muutamalla lauseella tulevista esityksistä takeltelematta tai hermoilematta juuri ollenkaan. Nellille tulee ylpeä olo, vaikka kyseessä onkin vain pieni joulujuhla. Silti, Siiri on upea ja hän on ihan varma että ilma juontajaparin välillä voisi alkaa väreillä tai syttyä palamaan uskomattomasta kemiasta noiden kahden välillä.
Nelli kyllästyy jo ensimmäiseen esitykseen. Kasiluokkalaiset tytöt tanssivat Justin Bieberin tahtiin, kääntyvät eri suuntiin, vilkuilevat toisiaan ja jähmettyvät välillä paikoilleen. Hän kääntyy Taimin suuntaan kuiskatakseen tämän korvaan jotain tappavan tylsistä koreografioista, mutta - Taimi ja Aino ovat kadonneet. Nelli vilkuilee ympärilleen ja kohtaa vain Otson katseen. Hän virnistää ja kohauttaa olkapäitään. Outoa
Toinen esitys koostuu jonkin kämäisen näytelmäkerhon yhteen kursituista aivoituksista. Esiintyjillä on varmasti hauskaa, mutta katsojat kyllästyvät ensirepliikeistä ja kääntyvät kuiskimaan toistensa korviin, jotkut puhuvat jo ääneenkin. Nelli on varma että esitykset jatkuvat samaa rataa. Siirin ja Emilin juonnon mukaan seuraavaksi pitäisi olla pari lauluesitystä. Haukotus.
Hän on oikeassa. Neljäs häikäisevän henkeäsalpaava esitys on muutaman kuorotytön sovitus Jingle bellsistä. Jonkun ääni sortuu useasti, yksi tytöistä laulaa oktaavia liian korkealta ja Nelli on aika varma, että toinen stemmojen laulajista ulisee aivan väärällä taajuudella. Koko sali on kiedottu raskaaseen kyynisyyteen. Seuraavan esityksen täytyy olla jotain korviaraastavaa.
Kummallista kyllä, raskaat punaiset verhot rullataan kirskuen kiinni. Tuoliriveissä kohahtaa, kaikki kääntyvät supisemaan toisilleen. Ohjelmanumeroita pitäisi olla vielä ainakin kaksi. Aika matelee eteenpäin, takariveissä istuvat seiskaluokkalaiset huutelevat jotain. Juuri kun Nelli aikoo kaivaa puhelimensa esiin ja lähettää Siirille viestin, verhojen takaa kuuluu vahvistimen surinaa ja sähkökitaran ääni. Nelli on saada sydänhalvauksen. Kuka on saanut idean soittaa Nirvanaa koulun juhlassa? Hänen kulmakarvansa kuroutuvat lähestulkoon yhteen, kun hän koettaa miettiä kuka verhojen takana on.
Nelli alkaa melkein itkeä, kun hän kuulee äänet ja verhot siirtyvät hitaasti sivuun. Aino istuu lavalla yllään hopeisenmusta mekko, nojailee baarijakkaraan jolla Taimi istuu sähkökitara sylissään. Okei, kun Nelli näkee heidät, kaikki padot tuntuvat aukeavan. Kuumat kyyneleet valuvat huolellisesti meikatuista silmistä ja sotkeutuvat pöllyävään irtopuuteriin.
"I'm standing in your line
I do hope you have the time",
Taimi laulaa aavistuksen käheällä äänellään ja liu'uttaa sormiaan mustan kitaran kielillä kuin hän olisi syntynyt juuri tuohon, soittamaan koululta lainattua sähkökitaraa ja luomaan helliä katseita jalkojensa juuressa istuvaan tyttöystäväänsä.
"I do pick a number too
I do keep a date with you",
Ainolla on paljon kirkkaampi ääni, joka ui korvakäytävistä tajuntaan ja valuttaa mieleen kirpeänmakeita väristyksiä. Ja kun he laulavat yhdessä, Nelliä palelee kamalasti. Vilunväreet kulkevat jokaista solua ja hermoa pitkin.
"About a girl", Taimi kuiskaa mikrofoniin, laskee kitaran jalustaansa jakkaran viereen. Hän nousee seisomaan, ojentaa Ainolle kätensä ja he seisovat valokeilassa. Pehmeästi, täysin saumattomasti ja miettimättä Aino kiertää toisen kätensä Taimin vyötäisille ja heidän huulensa painuvat toisiaan vasten.
Nelli itkee ja nauraa samaan aikaan, hän ei pysty keskittymään siihen meluun joka ympärillä syntyy - toiset huutavat harmistuneina ja joku viskaa kenkänsä kohti lavaa, toiset vislaavat ja nauravat ja taputtavat kovempaa kuin yhdellekään muulle joulujuhlaesitykselle koskaan. Rehtori kävelee lavalle, rauhoittelee oppilaitaan muutaman minuutin ja pitää puheen, josta Nelli ei kuuntele sanaakaan.
Ansa painaa oven kiinni jalallaan. Hän kannattelee kummallakin kädellään tarjotinta, joka on kukkuroillaan leivoksia ja muuta syötävää. He istuvat Ainon ja Ansan huoneessa pyjamat yllään, kello lähentelee kahdeksaa illalla. Siirillä on päässään vaaleanpunaisesta pyyhkeestä kierretty turbaani ja kaikkien meikit on pesty pois.
"Mä en oikeesti voi käsittää. Vittu, Aino ja Taimi, teidän ois pitäny nähdä joidenkin naamat", Siiri hihittää ja kalastaa tarjottimelta pullan. Nelli katselee, kuinka hän kastaa sitä teekuppiinsa ja puraisee, noin vain. Ikään kuin se ei olisi ollenkaan vaikeaa tai omaatuntoa soimaavaa.
"No niinpä! Musta tuntuu että Otsollakin meni hiukan ajatukset sekasin sen lopetuksen jälkeen", Ansa nauraa. Ilmeisesti hänkin on jo sinut kaksoissiskonsa tyttöystävän kanssa.
"Minkä numeron sä taas saitkaan ruotsista, Nelli?", Aino kysyy kainosti, vältellen muiden kehuja. Ei hän silti voi estää suupieliään kääntymästä hymyyn.
He valvovat liian myöhään, kuuntelevat musiikkia ja halailevat jatkuvasti. Teemu-kissa kiehnää jatkuvasti Nellin sylissä ja hänellä on vähemmän tyhjä olo kuin aikoihin. Siiri vertailee monta kertaa muiden todistuksia omaansa. He katsovat Saiturin joulun ja rakentavat kaksosten huoneeseen ison majan.
Nelli sivelee ranteitaan heidän maatessaan majassa, kissa kehrää hänen kuopalle painuneella vatsallaan ja kaikkia hymyilyttää unisessa sokerihumalassa. Nellilläkin on vähän päihtynyt olo, vaikka hän ei ole syönyt päivän aikana yhtään mitään. Hänen päässään soi About a girl ja vaikka hän kaipaakin jotakuta täyttämään tyhjyyden, nuo neljä toisiinsa sointuvaa hihitystä ja naurua tekevät Nellin juuri nyt äärettömän tyytyväiseksi olemassaoloonsa.
