Luku 11: Taimi

Marianne istuu punaraitaisen maton reunalla sohvaan nojaten. Hän puhaltaa vaaleanpunaisen purkkapallon ja pyöräyttää silmiään. Joulukuusen havut takertuvat hiuksiin kun Taimi kävelee liian läheltä. Nuoremmat siskokset lojuvat olohuoneessa ja huokailevat turhautuneesti valkoisina kiiltelevät puhelimet käsissään. Isä kalastelee joulukoristeita pahvilaatikoista kasvoillaan pikkupoikamainen innostus. Hän pujottaa käsinmaalattuja palloja kuusenoksiin ja kiertää sähkökynttilät ylösalaisin joulupuun ympäri. Taimia hymyilyttää isän toimeliaisuus. Hän suoristaa joulunpunaisen kellohelmahameensa laskoksia ja työntää kiharaa hiusmerta olkapäänsä ylitse.

Äiti asettelee vastapaistettuja joulupipareita lasitarjottimille ja kantaa kinkut ja rosollit ruokapöytään. Keittiössä ja olohuoneessa leijailee vaimea, tummasävelinen joululaulun melodia. Taimi laskee päässään jouluruokia ja kaloritaulukoita, raskaita rasvaisia herkkuja ja kastikkeessa uivia kinkunsiivuja. Hän jää katselemaan soittimessa pyörivää levyä ja kuuntelemaan sen talvista sävelmää. Hänen ajatuksensa eivät enää karkaa Ireneen ja tuleviin hautajaisiin, Taimi antaa surun velloa raskaina aaltoina ja asettua omalla painollaan muihin mietteisiin.

Ovikellon pehmeä ääni saa Taimin punatut suupielet kääntymään hymyyn. Hän juoksee palmikkosukkahousut parketilla liukuen eteiseen, suoristaa selkänsä ja hengittää ulos. Luminen tuuli puhaltaa kylmän Taimin syliin ja Aino livahtaa ovenraosta posket punoittaen. He kietovat hoikat käsivartensa toistensa ympärille ja pakkanen viilentää Taimin vyötäröä. Aino töytäisee tyttöystävänsä nenänpäätä nenällään. He suutelevat pikaisesti, Ainon huuliin jää aavistus punaista. Hän riisuu toppatakkinsa naulakkoon ja tarttuu Taimia kädestä. Pöydän ääreen valuneet Marianne ja Magdalena hymyilevät heille teennäisesti, mutta Taimin vanhemmat toivottavat Ainon lämpimästi tervetulleiksi ja suukottavat hänen poskeaan.

”Mitä kaikkee te toivoitte lahjaksi?”, Aino hymyilee ja haarukoi lautaseltaan loputkin lanttulaatikot ja kinkunjämät. Magdalena liu'uttaa sormeaan kosketusnäyttöisen puhelimen ruudulla ja kohottaa vahvasti meikattujen silmiensä katseen Ainoon.

”Rahaa”, pikkusiskot toteavat sävyttömästi yhteen ääneen.

”Eipäs ku rauhaa”, Taimi huikkaa jääkaapilta ja kävelee takaisin pöydän ääreen jaffapullo kädessään, ”ja rakkautta.” Taimin vanhemmat rämähtävät nauramaan, hänen äitinsä nauraa helisevästi ja aika samantapaisesti kuin Taimi.

”Kyllä siinä toivelistassa taisi sullakin lukea rauhan sijasta raha”, Olavi hekottaa ja kumartuu pöydän ylitse pörröttämään Taimin rastaisia hiuksia.

Taimi istuu kuusenjuuressa ja katselee pianojakkaralla keikkuvaa Ainoa. Ulkona pyryttää lunta ja heillä kaikilla on kylläinen olo. Taimin siskot ja vahemmat kantavat lahjapaketteja hänen ympärilleen.

”Sä muistutat vähän menninkäistä”, Aino hyrähtää kissamaisesti nauruun ja liukuu jakkaralta kuusen alle Taimin eteen. Taimin sydän tykyttää kaksinkertaista tahtia, kun Ainon kädet liukuvat hänen poskipäiltään leualle. He vaihtavat pehmeän, lämpöisen suudelman. Taimi katselee kauhean kaunista tyttöään, Ainolla on yllään mintunvihreä mekko ja pitsiset sukkahousut, krepatut hiukset jotka valuvat hänen selällään hunajaisina.

Olohuoneen parkettilattia ui lahjapaperien väriloistossa, serpentiinikiharaisten kiiltävien nauhojen armeija jää revityn paperin ja avaamattomien konvehtirasioiden varjoon. Olavi patistaa äidin ja tytöt kuusen viereen tonttulakeissa. Salamavalon räpsähtäessä Aino painaa huulensa Taimin poskipäälle.

Hänen pikkusiskonsa laskevat lahjakortteja ja seteleistä pulleita kirjekuoria ja pujottavat korviinsa uudet helmet. He marssivat huoneisiinsa nyrpeinä, mahdollisimman lyhythelmaisissa mekoissa, latvoista vaalennetut hiukset lakkakerroksen jähmettäminä. Taimi tarttuu Ainoa kädestä ja he hiipivät hänen huoneeseensa. Joulun kunniaksi siivotussa huoneessa kiemurtelee värikkäiden valojen jono ja pöydällä notkuu pino lahjalevyjä sekä kirjekuoria. Tärkein lahja nojaa kirjahyllyyn hopeaisessa kääreessä, ympärillään pehmeässä valossa hohtava punainen nauha. Aino hakee toppatakkinsa taskusta huomattavasti pienemmän paketin, joka on kääritty laivastonsiniseen lahjapaperiin ympärillään kultainen nauha.

”Mua pelottaa että sä pidät tätä lahjaa ihan tyhmänä”, Taimi hymisee vähän hermostuneena ja ojentaa melko raskaan, pehmeän paketin Ainolle.

”No arvaa vaan”, Aino hihittää ja suukottaa hänen huuliaan.

Ennen kuin he ryömivät vatsalleen sängylle ja keskittyvät avaamaan paketteja sormet odotuksesta kihelmöiden, Aino laskee Nirvanan levyn soittimeen ja rosoinen sointi täyttää huoneen. Taimi avaa lahjapakettinsa teipit ja sulkee hetkeksi silmänsä pitkittääkseen jännitystä. Hän pudottaa kääreet sängylle ja punnitsee esinettä kädessään, avaa silmänsä ja kyyneleet ovat vähällä tulvia yli mustalla maalattujen ripsien.

Aino on askarrellut hänelle kirjan. Taimi selaa vihkoa ja sen numeroita, ne kasvavat kolmeensataankuuteenkymmeneenviiteen saakka. Sivut ovat täynnä mietelauseita, sanoituksia, kutistettuja valokuvia ja hullunkurisia piirroksia. Taimi hymyilee ja nielee itkua ”maailman paras tyttöystävä”-sivulla ja vähän kömpelösti piirretyn pianon kohdalla.

Aino työntää viileät sormensa Taimin niskaan ja suutelee häntä. Ainon huulissa maistuu joulu ja lämpö, heidän välillään on sama sähköinen lataus kuin aina. Huulipuna sotkeutuu heidän väliinsä ja Taimista tuntuu kuin hänen polvensa notkuisivat vaikka he makaavat sängyllä jouluvalojen loisteessa. Ainon sormet piirtävät laajenevia ympyröitä hänen iholleen, viileät kynnet nostattavat ihon kananlihalle. Kosketus on pehmeä eikä Taimista tunnu pahalle kun sormet siirtävät hameen helmaa.

”Take your time, hurry up, the choice is yours, don't be late
Take a rest as a friend as and old memoria”, Cobainin ääni kaikuu huoneessa ja Taimista tuntuu kuin musiikki uisi hänessä, sävelet soittavat häntä ja maailmankaikkeus on tässä juuri nyt, kun Ainon sormenpäät ovat viileät vasten punaisten pikkuhousujen pitsireunaa. Taimi on universumi; kaikki kuut ja mustat aukot ja hänen hengityksensä on heinää tuulessa kun sormet sattuvat, vievät kaiken mukanaan ja Taimi on täynnä Ainon kosketusta. Sattuu, maailma pyörii ja on kuumaa punaista laavaa.

Taimin selkä on notkea kuin ballerinoilla ja hänen olemassaolonsa tiivistyy ja Aino kääntää varpaankärjellään musiikkia lujemmalle kun Taimi pitää ääntä. Ainon lämmin hengitys värisee vasten Taimin lonkkaluiden ylitse pingoittunutta ihoa. Hänen kalpea kehonsa vapisee, kivun ja sietämättömän nautinnon suolaiset pisarat valuvat lakanoille ja kynnet Ainon sormissa satuttavat. Taimin kuuma vartalo ei kestä enempää ja hän valuu aivan takuuvarmasti loputtomaan kirkkauteen, vatsanpohjaa kouristaa ja luiset jalat nytkähtelevät eikä hänestä ole ikinä ikinä ikinä tuntunut näin hyvältä.

Melkein yhtä nopeasti kuin kaikki luisui kiertoradalleen se päättyy, loksahtaa takaisin jouluaattoon ja kuumantunkkaiseen huoneeseen. Taimia hävettää, hänen poskensa karehtivat vaaleanpunaisina, kun Aino kiertää peiton kankaan sormiinsa ja jättää lakanoihin tahmeaa. Häntä alkaa melkein itkettää, ja samalla Aino on niin kaunis ja katselee Taimia kuin maailman kauneinta olentoa, ettei hän voi olla nauramatta ja kissansilmärajaukset valuvat suolaisen kyynelpuron mukana poskille. Aino ei näytä hämmentyneeltä. Hän sulkee Taimin syleilyynsä ja on niin pehmeä, kissamainen, että kyyneleet valuvat Taimin kasvoille kuin naamio ja heidän suudelmansa on hellä ja loputon.