Luku 2: Ansa

Imurin raskas hurina valuu unikuvien sekaan, liukuu hitaasti mielikuvien maailmasta todellisuuteen. Ansa ei millään jaksaisi avata silmiään, hän työntää varpaansa kapinallisesti syvemmälle peiton alle ja puristaa tyynyä voimattomin sormin korviensa peitoksi. Kovaääninen, epämiellyttävä jyly loppuu hyrähtäen ja joku kiskaisee ikkunan sälekaihtimet ylös. Raaka, kirkas valo sattuu suljettujenkin silmäluomien lävitse. Ansa saa juuri nostettua kädet silmilleen, kun jotain paiskautuu vasten hänen kasvojaan.

”Mitä vitt –”, tyttö kiljaisee ja nousee istumaan kiukunpuuskassa. Aino istuu oman sänkynsä laidalla ja hymyilee raivostuttavan suloisesti. Tummanvihreä ikivanha imuri lojuu keskellä seinästä seinään ulottuvan valkean maton peittämää lattiaa. Ansan kasvoja vasten paiskattu silmäpuoli nallepehmolelu lojuu lattialla sängyn vieressä.

”Äiti käski herättää sut”, Aino hymyilee yhä ja vetää käytössä pehmenneet villasukat jaloistaan. Alkutalven kylmä valo tulvii leveästä ikkunasta, jonka alla tumma puinen ikkunalauta notkuu kaktusten painosta. Kaktuksia on reilusti yli kaksikymmentä. Ansa on keräillyt aavikkokasveja vuosikaudet. Hänen silmiään särkee, lämpöinen pehmeä vuode vetää puoleensa mutta hetken mietittyään pyjamahousuihin ja ihan liian isoon bändipaitaan pukeutunut tyttö kömpii ylös sängystä. Ainon sänky on viereisellä seinällä niin, että he voisivat pitää toisiaan käsistä ennen nukahtamista. Joskus pikkutyttöinä he pitivätkin.

Ansa harjaa hampaansa sinisävyisessä kylpyhuoneessa ja lähettää äkäisen tekstiviestin Siirille ennen suihkuun menoa. Viisikosta hän on kaikkein äänekkäin ja osaa aina piristää, vaikka onkin joskus ärsyttävyyteen asti oma itsensä. Ansaa melkein hymyilyttää ajatella mustatukkaista Siiriä. Tietenkin muutkin tytöt osaavat piristää ja lohduttaa, mutta kenelläkään ei ole niin isoa egoa ja suorasukaisuutta. Hän heittää vaatteensa vauvansiniseen pyykkikoriin ja kääntää veden valumaan kuumana.

Omakotitalo on avara ja valoisa, se voisi olla suoraan sisustuslehden keskiaukeamalta. Ja tulee vielä joskus hyvin luultavasti olemaankin. Kaksosten äiti on sisustussuunnittelija, joka saattaa alkuviikosta suunnitella olohuoneen sisustusta feng shui-teemaisesti ja loppuviikosta olla korviaan myöten ihastunut romanttisen maalaisidyllin raakapuuhun ja ruusutapetteihin. Ansa tönäisee vahingossa korkeaa aasialaista keramiikkamaljakkoa kävellessään kylpytakki yllään ja pyyheturbaani päässään käytävän poikki.

Ainoa ja Ansaa kahdeksan vuotta nuorempi ekaluokkalainen Aapo istuu olohuoneen sohvalla langatonta peliohjainta hakaten. Pikkuveli tuijottaa tiiviisti taulutelkkarin ruudussa välkkyviä sotapelin valonräiskähdyksiä ja Ansan tekisi melkein mieli säikäyttää Aapo. Äiti kuitenkin istuu selkä suorana viereisellä oranssilla nahkasohvalla täyttämässä lauantain sanomalehden ristikkoa. Ansa hiipii parkettilattian poikki ruokasalin kautta keittiöön. Teemu-niminen harmaa kissa makoilee kerällä huoneiden välisellä baaritiskillä. Tyttö nappaa Teemun syliinsä ja painaa nenänsä sen pennunpehmeään turkkiin, kissa kehrää ja puskee päätään Ansan penkoessa yksi käsi vapaana jääkaapista aamupalaa.

Kaksosten huoneen seinät on peitetty julisteilla ja valokuvilla. Ansa asettelee ainakin kuusi erilaista hametta sängylleen ja heittää pari siskonsakin avaruusaiheiselle päiväpeitteelle. Ainon sängyn alta pilkistää astrofysiikkaa käsittelevä kirja. Vaaleansininen herätyskello tikittää vaimeasti kohti kahtatoista. Ansa kiskoo jalkoihinsa reikäiset sukkahousut ja vilkaisee kännykkäänsä, Siiri on vastannut viestiin muutama minuutti sitten. ”No sisarukset kai osaa olla tosi rasittavia, älä välitä siitä. Sitäpaitsi toi oli ihan mukava tapa herättää sut, muistatsä kun me revittiin sut kerran nilkoista lattialle ja kaadettiin vettä päälle!!”, Ansaa alkaa väkisinkin naurattaa. Ovensuuhun ilmestynyt Teemu katsoo häntä silmät pyöreinä, naukaisee ja livahtaa käytävään.

Illalla äiti heittää Ainon ja Ansan Siirin luokse kerrostaloalueelle. Eteinen on yleensä täynnä Siirin ja hänen vanhempiensa kenkiä, takkeja, lapasia, laukkuja ja sateenvarjoja, mutta tänään ne on raivattu pois tieltä. Siirin vanhemmat ovat lähteneet teatteriin ja syömään ulos. Asunto on aika pieni ja vanhanaikainen. Huonekaluja on siirretty seinänvierustoille ja valaistusta hämärretty, keittiön pöytä on täynnä pulloja ja tölkkejä ja tarjoiluvadeille aseteltua naposteltavaa.

”Säkin oot näemmä päässyt irti kuumehoureistas”, Nelli nauraa ilmestyessään parvekkeen oviaukosta ja kietaisee langanlaihat käsivartensa Ainon ympärille.

”Joo, mitenkuten”, Aino vastaa ja potkii kenkänsä jaloistaan. Ansa kiskoo villatakkinsa hihoja alemmas ja kävelee olohuoneen poikki istumaan sohvalle seinän vieressä. Huoneen nurkassa oleva cd-soitin saa Nirvanan kaikumaan vaimeana vasten seiniä. Parvekkeen ovi aukeaa ja sisään astuu tupakansavuinen kolmikko, Siiri, Taimi ja Siirin luokkalainen Manu. Manun kuparinruskeat hiukset ovat pörröiset ja sivuilta siilit. Ansan onneksi Taimi istahtaa hänen viereensä sohvalle ja alkaa kehua vähän humalaisella nuotilla Ansan otsatukan ylitse kulkevaa pikkupalmikkoa. Manu vilkaisee tyttöjä vähän huvittuneesti ja kävelee keittiöön. Ansan katse seuraa pojan kapeaa lantiota ja poskille kohoaa kevyt puna.

Joku kääntää musiikin kovemmalle ja vaihtaa levyn Eppu Normaaliin. Nelli tanssii Ainon kanssa, Taimi on liian humalassa tanssiakseen, Manu flirttailee kömpelösti Ansalle ja Ansa kikattelee mieli siiderinkeveänä. Siiri liittyy mukaan Nellin ja Ainon keskinäiseen koreografiaan, joka muuttuu hiljalleen piiritanssiksi Taimin kiinnittyessä kaulailemaan Nelliä. Ilta kääntyy huomaamatta yöhön ja tyhjien tölkkien torni kasvaa tasaiseen tahtiin. Manu silittelee Ansan hiuksia ja muiden istuessa parvekkeen hyisellä betonilla he vaihtavat salaisen ja mahanpohjaa kouraisevan ensisuudelman. Ansan pää leijuu vielä tuntikausia pilvissä ja kummankin humalainen hymy ulottuu lähes korviin saakka, kun tytöt kompuroivat olohuoneeseen nikotiinia veressään ja hieman viilentyneinä.

Nelli lähtee ensimmäisenä, kello on kaksi ja taiat ovat raukeamassa. Sormenpäihin levinnyt lämpö kylmettyy ja ajattelematon päihtynyt ilo hiipuu kuin kipinä hangessa. Taimi nukahtaa kylpyhuoneen karvamatolle oksennettuaan kolmesti. Aino on pidellyt Taimin takkuisia hiuksia tämän oksentaessa ja Siiri on ihan varma, että hän luo kummallisen hellän katseen Taimin unisiin kasvoihin.

Manu lähtee saattamaan kaksosia ja Siiri vilkuttaa ikkunasta edelleen humalaisen iloisena heidän kävellessään jäistä kerrostalon sisäpihaa kohti liikenteeltä hiljennyttä katua. Alkoholin nostattama riemu kaikkoaa viimeistään purevassa pakkasessa ja kolmikko taittaa matkan vaitonaisena. Vähän ennen risteyskohtaa, jossa Manu kääntyy omalle kadulleen, hän sujauttaa paperilapun Ansan takintaskuun.

Ansa makaa vielä myöhään valveilla käsissään Manun hiusten tuoksu. Huoneessa leijailee unelias tunnelma, mutta kumpikaan ei saa nukuttua. Kuin sanattomasta sopimuksesta Aino ja Ansa ojentavat kummatkin kätensä ja tarttuvat toisiinsa kuin vuosia sitten. Uni vie pian mukanaan takaisin Siirin olohuoneeseen, raukean onnellisiin hymyihin ja haparoivaan kosketukseen, joka tekee ajatuksista vaaleanpunaista hattaraa.